Home Street Home
Toteutettu unelma”Se vaatii hermostumisia ja onnen kyyneliä onnistumisista. Ja ennen kaikkea, se vaatii intohimoa ylittää itsensä”.
Viola – Yhdityksen sydän
Home Street Home ry on lokakuussa 2014 perustettu ja rekisteröity voittoa tavoittelematon järjestö. Toimimme lasten hyvinvoinnin ja oikeuksien puolesta Keniassa. Päätavoitteemme on perustaa oma Rescue Center ja lastenkoti Kwalen kunnan alueelle.
Kaiken takana on silloin 19-vuotiaan Violan vapaaehtoismatka Keniaan. Vapaaehtoismatkan aikana Viola työskenteli slummilastenkodissa ja fyysisesti vammaistenlasten lastenkodissa, sekä työleirillä, jossa vapaaehtoisjoukko istutti yhdessä yli 900 puuta pieneen kylään. Matka vaikutti häneen niin vahvasti, että nuoresta iästä huolimatta hän päätti tehdä jotain odottamatonta ja perusti Home Street Home ry:n. Perustamisvaiheessa ainoa ajatus oli rakentaa uusi lastenkoti. Myöhemmin HSH muokkaantui ja kasvoi muihinkin projekteihin, mutta pääajatus on yhä sama.
”Mikään projekti ei valmistu itsestään. Yksikään lastenkoti ei nouse Afrikkaan sormia napauttamalla. Se vaatii työtä, organisointia, aikaa ja lisää työtä. Se vaatii paperimyrskyjä ja unettomia öitä, miettiessä seuraavaa askelta. Se vaatii hermostumisia ja onnen kyyneliä onnistumisista. Ja ennen kaikkea, se vaatii intohimoa ylittää itsensä maha kipeänä ties kuinka monta kertaa.
Mutta olisiko se edes niin jännittävää, kutkuttavaa ja huikeaa jos se ei vaatisi kaikkea tätä? ”
– Viola Wallenius (2015)
Vuonna 2015 Home Street Home rekisteröitiin viralliseksi järjestöksi myös Keniassa, jonka jälkeen toiminta aloitettiin myös siellä. Kenian päässä HSH:lla on kolme (3) henkinen paikallisista koostuva hallitus. Kaikki päätökset teemme yhdessä ja niin, että ne vastaavat kaikkien ajatusmaailmaa.
HSH:n toimisto
Home Street Home ry:n virallinen Rescue -toimisto sijaitsee Keniassa Ukundassa, Kwalen kunnan alueella.
Avasimme toimiston huhtikuussa 2016. Toimistomme päätehtävä on lasten pelastaminen ja tukeminen rankassa elämän vaiheessa. Toimisto vastaa myös kaikista käytännön tehtävistä muiden projektien osalta (Esim. Feeding programin puurotarpeiden hankinnasta).
Toimisto toimii vahvassa yhteistyössä poliisin ja ministeriön lasten palvelujen toimiston kanssa. Kaikki lapset ja tapaukset joita käsittelemme, tulevat heidän kauttaan, mikä helpottaa meidän tehtävää huomattavasti.
Toimisto pyörittää myös HSH Haki Kit- ohjelmaa, joka työskentelee tyttöjen oikeuksien puolesta ja tarjoaa raiskauksen/väkivallan uhrille P3-testin, jota vaaditaan rikosilmoitusta tehdessä. Tarvittaessa lapsi voidaan siirtää tämän jälkeen meidän HSH Home Base Care –ohjelmaan, mikäli lapsi kaipaa jatkuvaa tukea. Kaikkia tapauksia seurataan vielä pitkään ongelman ratkaisun jälkeenkin.
Olemme enemmän kuin iloisia mikäli olet kiinnostunut tulemaan paikanpäällä käymään toimistollamme. Toimisto sijaitsee Ukundassa, päätien varrella Kona ya chiefillä.
Tärkeä viesti
Lähetä se meille
HUOM! Olemme vastaanottaneet viestisi, kun näet ruudulla lähettämisen jälkeen tekstin:
"Kiitos viestistä! Otamme yhteyttä mahdollisimman pian.
Löydä meidät
Ota rohkeasti yhteyttä
Home street home ry / Kenya
HSH Rescue Office
Next to the main road, Kona ya chief
Ukunda
Viola Wallenius
+254 798 068 223
Salim Abdalla
+254 701 665718
Home street home ry / Finland
Home Street Home ry
Koivutie 18
42300 Jämsänkoski
homestreethome@outlook.com
Viola Wallenius
+358 400 857 305